Kirjoitin kolme ja puoli vuotta sitten jutun silmänpohjakuvauksista; miksi niitä kuvataan, mitä niistä voi paljastua ja miten niitä voi ”hoitaa”.
Kävin tänään taas vuosittaisella kontrollikäynnillä kuvattavana. Kuvauspäivänä paistaa jostain syystä aina aurinko! Vaikka olisi satanut ja ollut pilvistä ja ukkosia ja kaikkea (kuten muuten juuri tänään), alkaa aurinko paistaa aina silloin, kun astuu sairaalasta ulos. Miksi sillä sitten on väliä…
No, silmänpohjakuvauksissa käytetään mustuaista laajentavia tippoja, joiden jälkeen näkö on jonkin aikaa sumea ja esimerkiksi autolla ajo kuvauksen jälkeen ei ole suositeltavaa. Tipat myös tekevät silmät tavallista valoherkemmiksi, joten auringonvalon määrällä todella on väliä.
Puhelimen fontti suurennettuna jättimäiseksi istuin bussissa matkalla kuvauksista kotiin ja kirjasin seuraavan listauksen niistä asioista, joiden kohdalla pitää omia valintojaan harkita normaalia enemmän silmänpohjakuvauspäivänä:
Jos mukana ei ole aurinkolaseja eikä silmälaseja: valo sattuu ja näen heikosti lähelle ja kauas.
Jos mukana ei ole aurinkolaseja, mutta silmälasit löytyy: valo sattuu ja näen erittäin huonosti lähelle.
Jos mukana on aurinkolasit ilman vahvuuksia, mutta ei silmälaseja: valo ei satu, mutta näen heikosti lähelle ja kauas.
Jos mukana on aurinkolasit vahvuuksilla: valo ei satu, mutta näen erittäin huonosti lähelle.
Miten valita huonoista vaihtoehdoista vähiten huono? 🙄 Mitä itse valitsisit? 🙈
Kävin tässä kesälomalla. Lensin siskoni kanssa elokuun lopussa New Yorkiin ja tällä viikolla lensimme takaisin Los Angelesista. Väliin mahtui bussimatka Philadelphiaan sekä 6000 km Nissan X-trailin ratissa (onneksi ajoin vain puolet!).
Kesälomalla on tietysti mukavaa, kun sekä mieli että ruumis lepäävät kunnolla arjen askareista. Diabeetikkona en kuitenkaan voi saada 100 % lepoa arjestani. Diabetes kulkee mukana joka hetki, lomaillessakin.
Matkan aikana elin toki normaalia diabeetikkoarkeani, mutta herättelin mielessäni myös uusia kysymyksiä, sellaisia, joihin en joka päivä törmää täällä kotosuomessa.
Minulla oli siskooni verrattuna vähintään tuplasti käsimatkatavaroita. Laukussa kulkivat kaikki sensorointi- ja pumpputarvikkeet kolmeksi viikoksi ja sen lisäksi 2 viikon varatarvikkeet, varajärjestelmät (insuliinikynät), neulat, varaverensokerimittarit, kylmäpussi insuliineineen sekä kaikki reseptit, lääkkeiden pakkaukset ja hoitopaikan Medical Certificate. Raahatessani laukkua vaihtolentokentällä eteenpäin mietin vain, että voihan ##%&¤! 🛍️🎒👜
Pumpun kaivaminen kaula-aukosta on minulle ihan normaalia. Mutta keskellä New Yorkin alatiruuhkaisia katuja ja turistikohteiden turvatarkastuksia pohdin, että missä vaiheessa joku turvamies minut pysäyttää ja pistää vaikka rautoihin! 🗽
Sensorin vaihdon ajoittaminen: kahdesti jouduin pyytämään siskoani aloittamaan aamun ajovuoron, kun halusin odottaa ensimmäistä kalibrointia alustusjakson jälkeen, jotta saisin kaiken hyödyn laitteistani irti ajamisen ajaksi.
Kanyylinvaihto: kummat uikkarit laitan huomenna Las Vegasin paahteiselle uima-allasalueelle? 👙 Mihin siis isken kanyylin?
Kun ulkona on kuuman kostea +40°C, ei mikään teippi pysy kiinni ihossa. Montako lisäteippiä haluan tuhlata yhteen kanyyliin/sensoriin?
Majapaikkamme vaihtuivat tiuhaan ja motellihuoneet tuntuivat kaikki lähes toistensa kopioilta. Heräsin yhtenä yönä matkan varrella ja olin varma, että olin jättänyt insuliinini edelliseen yösijaan. 😱 Valveilla maatessani totesin, että mitään ei ole tehtävissä keskellä yötä ja hapuilemalla jääkaapille herätän vain siskoni, jos ne ovat jääneet niin ratkon asian aamulla. Herätessäni tajusin pelkoni olleen luultavsti vain unta, insuliinit olivat kiltisti paikallaan. 😌
Tärkeimpänä kaikista ajatuksistani on tämä: vaikka matkustamiseen ja lomailuun liittyy diabeteksen kanssa aina tiettyjä manöövereitä, ei diabetes estä lomailua, reissaamista ja matkustamista. Ei millään lailla.
Ja vaikka kesäloma ei voi olla lomaa diabeteksesta, voi se silti olla hyvä (ja aivan kaikin puolin mahtava!) loma. Lisää lomatunnelmia löydät matkainstastamme, https://www.instagram.com/sisnsisntheworld/
Jäätelössä on – luonnollisesti – sokeria. Siis sokerijäätelössä. On toki myös sokerittomia jäätelöitä, mutta… Ne on vähän sama asia kuin.. No, kuin niitä ei olisikaan. Minun jäätelössäni ainakin on sokeria.
Kuumaan kesäpäivään kuuluu kuitenkin jäätelö, oli siinä sokeria tai ei. Makeaa mansikkaa, suussa sulavaa suklaata, viileää vaniljaa, sähäkkää salmiakkia… Kaikki maut ovat lempimakujani!
Mutta jäätelön sokerihan tarvitsee insuliinia. Voi herranen aika, miten sen nyt taas laskisi!?
No, vaikka näin:
1 dl irtojäätelöä (noin pieni pallo) sisältää 10 ghh. Vohveli sisältää noin 5-10 ghh. Yhteensä siis 15-20 ghh.
Huomattavasti vähemmän kuin jäätelön makeuden perusteella kuvittelisi!
Irtojätskiin liittyy lisäksi yleensä kaupungilla/rannalla/nähtävyyksissä/kaupoissa kiertely, joten energiaakin kuluu. Laskutoimitus ei siis ole pelkkä hiilarit + insuliinit, vaan yhtälöön täytyy ottaa mukaan myös liikunta. Kaupunkilampsiminen on vieläpä sitä pahinta lajia, itselläni se laskee verensokerit salkavalasti aina liian matalalle, ellen tee ennakoivia toimenpiteitä ja madalla basalannostani väliaikaisesti.
Lopputuloksena siis melko mahdoton yhtälö. Nostaako jäätelöpallo sokerit taivaisiin, kattaako se juuri sopivasti liikunnan aiheuttamat laskun vai tarvitseeko silti pistää vaikka puolet normaalitarpeesta. Ja onko jäätelön makuvalinnalla merkitystä? 🤔
Jäätelökesä voi olla ihana ja jäätelökesä voi olla kamala. Syön silti tyytyväisenä jätskini ja korjaan tilanteen lennosta. Mikä on sinun ratkaisusi jäätelötilanteisiin?
Diabetes on krooninen, kokonaisvaltainen, elinikäinen sairaus, check. Kokonaisvaltaisuus tarkoittaa sitä, että diabetes voi vaikuttaa myös diabeetikon jalkoihin monella eri tavalla, check. Jalkojen tuntohermoihin vaikuttaessaan diabetes voi aiheuttaa hermojen toiminnan vaurioita, eli neuropatiaa, check. Jalkoihin voi syntyä erilaisia vaurioita ilman, että niitä tuntee itse ja ne voivat edetä pitkällekin huomaamatta, check. Diabetekseen liittyviin lisäsairauksiin lukeutuvat myös verisuonimuutokset, check. Lisäksi pitkään jatkuva korkea verensokeri altistaa jalkojen tulehduksille, check. Diabetes voi aiheuttaa myös jalkojen ihon kuivumista, jolloin iho voi halkeilla ja jalkoihin syntyy helposti haavoja, jota ei sitten neuropatian vuoksi välttämättä huomaa, check, check, check.
Kaikki tämä on tuttua huttua. Tuttua on myös se, että diabeetikon olisi tärkeää tukia jalkansa päivittäin mahdollisten haavojen, rakkojen ja tulehdusten löytämiseksi. Miksi näin ei sitten tehdä? Miksi oikean elämän keskellä tuntuu niin vaikealta löytää aikaa käydä kaikki varpaanvälit läpi ja rasvata niitä pirun koppuraisia kantapäitä?
Jalkojen hyvinvoinnin ja omien jalkarutiinieni ajattelu tuli aiheelliseksi, kun minulle tarjottiin tukisukkia testiin. Miten tukisukat ja diabetes sitten kuuluvat yhteen? Aloin vähän tutkia asiaa ja yllätysyllätys, aika selkeästi. Pääasiallisesti tukisukat on tarkoitettu niille, joiden jalkojen verenkierto on heikentynyt. Tällöin tukisukat auttavat kuljettamaan verta jaloista takaisin kohti sydäntä ja vähentävät näin jalkojen turvotusta ja väsymystä. No, diabeteshan saattaa aiheuttaa alaraajoihin verta vievien valtimoiden ahtautumia, eli verenkierron heikentymistä jaloissa. Eikö olisi sitten hyvä miettiä turvotusten ja särkyjen alkaessa tukisukkien käyttöä?
Hoida itseäsi -> hoidat jalkojasi.
Hoida jalkojasi -> hoidat itseäsi.
Itselläni ei (ainakaan vielä!) ole ongelmana mikään suurempi jalkojen turpoaminen, mutta monelle se on ihan arkipäivää. Diabetesliiton Diabeteslehdestä löytyy aika ajoin aiheeseen liittyviä artikkeleita ja ainakin lääkinnällisiä tukisukkia ja niiden valintaa käsittelevä juttu löytyy täältä. Koska itse en tarvitse lääkinnällisiä tukisukkia, valitsin testiini värikkäiden sukkien valikoimasta yhdet kevyet kompressiosukat, joita käytin lentosukkina kevätlomalennollani.
Juuri minun näköiset sukat!
sukkatestausta – jalat tykkää
Ne teistä, jotka tuntevat minut ja valinnanvaikeuteni lähikaupan omenalaarilla, ymmärtävät, että valikoimasta yksien sukkien valinta oli melkein ylitsepääsemätön tehtävä. Kahden apurin neuvoja kuunneltuani päädyin näihin ja ihan oikeat osasin valita!
Tukisukat kotitoimistolle, varteenotettava ja toteuttamiskelpoinen idea!
Sukkien paineluokkia on erilaisia vaihdellen 11-22 mmHg:n (millimetriä elohopeaa) välillä. Näiden sukkien tuki on sellaista lievää keskiluokan kompressiota, 16-18 mmHg. Sukkien jalkaterä on suurempaa, 18 mmHg -paineluokkaa ja sääriosa on sitten vähn lievempää 16 mmHg. Sukkien suu on 10 mmHg, ehkä näitä ei saisi edes jalkaan jos koko sukka olisi jotain samaa maksimaalista paineluokkaa. 🤔 Näitä voi käyttää koko pitkän työpäivän päivän (tarkoitettu työsukiksi sekä istuma- että seisomatyöhön), ja sopivatkin siis vallan mainosti lentosukiksi tai vaikka toimistopäivään!
Sukat sujahtivat helposti jalkaan ja sitten vain kohti lentokenttää! Lento oli lyhyt, tunnin mittainen, mutta olen alkanut viime vuosien aikana käyttää lentosukkia lyhyilläkin lennoilla ihan vaan oman mukavuudenhaluni vuoksi. Ei ole kiva joutua hieromaan pohkeitaan pitkän (tai lyhyen) lennon jälkeen kun asian voi sivuuttaa aamun sukkavalinnalla helposti. Miksi kärsiä kun voi olla kärsimättä?
yhden hengen raadin lopputulos
Vaikka ei olisi minkäänlaisia diabeteksen tuomia ongelmia jaloissa, sukat ovat hyviä sekä istuma- että seisomatyöhön ja lentämiseen. Ne vähentävät turvotusta, jota pitkä paikallaanolo aiheuttaa. Ainakin omat jalkani olivat kiitolliset sekä meno- että paluulennon jälkeen. Laitan myös harkintaan alkavani käyttää näitä kotitoimistolla istuessani.
Tästä alkoi myös tsemppaus omiin diabetekseen liittyviin jalkojenhoitorutiinineihini. Tarkistan ainakin kerran viikossa suihkussa ne varpaanvälit ja rasvaan kantapäät säännöllisesti. Sen lisäksi ensi viikolle on tiedossa jalkahoito kauneushoitolassa, ai että! 😍
Edit 2.5.2018: poistettu viittaukset ja linkitykset sukat tarjonneeseen yritykseen heidän peruessaan yksipuolisesti sähköpostitse sovitut jatkoyhteistyökuviot.
En ole täydellinen diabeetikko. En missään nimessä. Sensorikäyräni huitelevat välillä missä sattuu ja toisinaan niiden huitelut osaa selittää ja toisinaan ei. Viime vuosina olen kuitenkin alkanut tutkia näiden käyrieni huitelua vähän tarkemmin ja todennut, että elämäni olisi yksinkertaisen mahtavaa, jos voisin esimerkiksi vain lumilautailla 24/7.
Olin pääsiäisen korvilla hiukan yli viikon laskulomalla Lapissa, säät suosivat (suurimmaksi osaksi) ja sain laskettua laudan lisäksi myös juuri hankkimillani suksilla. Keväthanki, aurinkoa, pieni pakkanen, pääsiäisruuhkan jälkeen aivan tyhjät rinteet ja juuri voideltu lumilauta. Oli oikein leppoisa loma. Leppoisat olivat myös sokerini. Muutaman rinnepäivän aikana sokerini pysyttelivät, noh, jopa terveiden lukemissa!
Iltapäivällä laskeminen vaihtui Game of Thrones -lumikylään tutustumiseen!
Kolmas päivä suksilla ei selkeästi enää jännitä.
Olen aiemmin pohtinut erilaisia rinnepäiväprofiileja ja niiden vaikutusta verensokeriin täällä. Tällä laskulomalla en käynyt kertaakaan parkissa tai hypännyt hyppyristä, vaan laskin kiltisti rinnettä (no ehkä vähän rinteen ulkopuolellakin…). Adrenaliinia ei siis erittynyt mitenkään järisyttävin sykäyksin reilien ja pressien aiheuttaman jännityksen vuoksi.
Aurinkoa, lunta, Lappi. Mitä muuta voisivat sokerini enää toivoa?
Varmasti se, ettei lainkaan stressaa työstänsä viikkoon vaikuttaa myös sokereihin, mutta pelkällä liikunnalla ja ulkoilulla ja varsinkin niiden muodoilla on vaikutusta. Mitä lempeämpää ja rauhallisempaa, sitä tasaisemmin sokerit käyttäytyvät. Myös ennakoiminen on helpompaa, kun tietää, että tulossa on rauhallista liikuntaa.
Yleensä kaiken maailman ”urheilen enemmän”, ”parannan tapani”, ”en enää äksyile” -lupaukset tehdään uudeksi vuodeksi kellon lyödessä keskiyötä, mutta minäpä hämmennän soppaa tekemällä lupaukseni nyt. Pääsiäis-vappulupaus!
Raportteja tarkasteltuani näen, että liikunta sen rentouttavimmassa ja leppoisimmassa muodossa tekee hyvää minulle ja sokereilleni. Adrenaliinin ja räjähtävän liikunnan vaikutus on päinvastaisen ja aiheuttaa vain vuoristoratoja. Siksipä päätän, lupaan ja vannon, että tästä eteenpäin harrastan kohtuullisesti rentouttavaa liikuntaa. Lumilautailua rinteessä, ei parkissa, lempeää yin-joogaa agressiivisen astangan sijaan, kävelylenkkejä hitaalla tempolla. Ehkä pelaan myös jatkossa sählyä, kävelen rivakoita hikilenkkejä ja nostan salilla rautaa, mutta sen lisäksi haluan olla itselleni ja verensokereilleni armelias.
Hengitä sisään. Hengitä ulos.
Katsotaan, mihin tämä lupaus johtaa. Tavoitteena aina vain paremmin voiva minä, tasaisemman käyrät ja alle 50 mmol/mol (< 6,7 % ja < 8.1 mmol/l vs-ka) pitkäaikaissokeri ilman hypoja.
Ihan aluksi: diabetes elokuvissa ei ole mikään uusi juttu. Diabetes sanana on tuttua huttua, ja vaikkakin se yleensä rinnastetaan ainoastaan siihen ”elintapasairauteen, jonka sait kun olit liian lihava ja söit huonosti etkä liikkunut”, saa sillä elokuvantekijöiden hakeman reaktion nopeasti.
Pelottavaa diabetesta hoidetaan pelottavin välinein
Miten tyypin 1 diabetes sitten yleensä esitetään elokuvissa? Omituisesti toki, mutta miten? Eteeni sattui Insulin Nation -digidiabetessivuston video Hollywoodleffoista, joissa esitellään diabetesta. Käydäänpäs sitä hiukan lävitse (varoitus, sisältää juonipaljastuksia!):
MAD MONEY – HULLUNA RAHAA, 2008 (Mad Money)
Tässä komedia-rikoselokuvassa seuratan kolmea fiksua, itsevarmaa ja juonittelevaa naista, jotka päättävät turvata tulevaisuutensa huolellisesti suunnitellulla ryöstöllä. Katie Holmesin esittämällä nuorella Jackiellä on diabetes, mutta hän vähän niin kuin unohtaa kertoa siitä rosvokavereilleen. Jengin vanhemmat rouvat, Bridget (Oscar-voittaja Diane Keaton) ja Nina (Queen Latifah), luonnollisesti kuvittelevat Jackien ruiskujen olevan huumeneuloja. Kysynpä vaan, että kuka enää 2008 käytti säännöllisesti niitä oranssikorkkisia 12 mm neulalla varustettuja kertakäyttöruiskuja?
Mitä tästä kuitenkin opimme? Jos joku syyttää meitä heroiiniaddikteiksi, meidän tulisi vain olla kiitollisia siitä, että he välittävät.
HANNU JA KERTTU: NOITAJAHTI, 2013 (Hansel and Gretel: Witch Hunters)
Grimmin veljekset ehkä pyörivät haudoissaan tämän Hollywoodversion nähtyään. Suomalaisen Pihla Viitalankin tähdittämää pätkää kuvaillaan ”mustan huumorin sävyttämäksi fantasielokuvaksi”. Kävin katsomassa tämän aikanaan kutsuvierasnäytöksessä seuralaisenani toinen diabeetikko. Emme tienneen diabeteksen liittyvän Hannuun ja Kerttuun, joten yllätys oli melkoinen. Tai, no, tipahdimme molemmat elokuvateatterituoleiltamme ääneen räkättäen ja loppuelokuvan yritimme nieleskellä kikatuksiamme. Hiukan viivästyneet anteeksinpyyntöni samassa salissa istuneille.
Pakko myöntää, että hypot on näytelty yllättävän hyvin. Harmi vaan, että hoitona ”hypoihin” on ruiskulla annettava lääke… Huoh.
Elokuvan opetus: kyllä, sairastuimme ykköstyypin diabetekseen, koska söimme liikaa karkkia.
PANIC ROOM, 2002
Tämä on klassikko! Insulin Nationin videolla leffan diabetesanniksi luetaan se, että Sarahin (Kristen Stewart) vaipuminen diabeettiseen koomaan kesken yöllisen murron saa Megin (Jodie Foster) näyttämään sankarilliselta, kun hänen tulee hakea keittiöstä Glukagonia. Leffassa on kyllä hyvin huomioitu se, että vakavat hypot > diabeettinen sokki ja kouristelu > tajuttomuus > Glukagonpistos (huom! ei siis ainoastaan geneerinen pistos, vaan oranssi Glukagonpaketti todella näkyy), mutta ihan vielä tänä päivänäkään en ymmärrä, että miksi juuri hädän hetkellä, kun adrenaliinin pitäisi nostaa sokereita, tuleekin yllättävä hypo.
Lisäksi haluaisin nostaa esiin elokuvassa näytetyn ”faktan”, jonka mukaan jokaisen diabeetikon täytyy juoda paljon vettä. Niin paljon, että sitä täytyy olla jatkuvasti ja pulloittain saatavilla minijääkaapissa sängyn vieressä. Yeah, right.
Bonuksena se, että Sarah juo pitsansa kanssa normikokista.
STATE OF EMERGENCY, 2011
Tässä elokuvassa on tärkeä neuvo kaikille ykköstyypin diabeetikoille: jos zombit hyökkäävät, pidä kiinni nallekarkeistasi.
TERÄSKUKAT, 1989 (Steel Magnolias)
No niin, hypoissahan diabeetikko taantuu täysin aivottomaksi ja toimintakyvyttömäksi lapseksi, jolle voi lässyttää kuten vauvalle. Ja vaikka pystyy edelleen puhumaan ja kohdistamaan katseensa, ei osaa kuitenkaan juoda mehulasista.
Tästä kohtauksesta (ja muutamasta muusta hassunkurisuudesta) huolimatta on koskettavaa, että Hollywoodissa on kultaisella 80-luvulla tehty elokuva, joka kietoutuu näin paljolti ykköstyypin diabeteksen ympärille. Julia Robertsin esittämän Shelbyn diabetes aiheuttaa epäilyt raskauden mahdollisuudesta, sitten lapsen saatuaan alkavat munuaiset pettää ja lopulta diabeetikon traaginen loppu häämöttää. Onneksi elämä jatkuu ja Shelbyn muisto säilyy mielissämme ikuisesti.
Mikä on sinun lempidiabeetikkomokasi Hollywoodtuotannossa?
Tässä vielä tuo Insulin Nationin keräämä leffakimara ja sen viisi tärkeää pointtia diabeteksesta:
PS. Listausta leffoista, joissa diabeteksellakin on rooli, löydät täältä: https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_films_featuring_diabetes
Kuten kaikki tiedämme, diabeetikon tulee pitää huolta jaloistaan. Meille syntyy helpommin jalkaongelmia, kuten tulehduksia ja haavaumia ja tämän vuoksi myös sukkavalinnoilla on väliä. Mutta miten sitten muut vaatteet kuin sukat, ei kai se iho niin kovin erilainen ole kun siirrytään säärestä ylöspäin?
Monille diabetesta sairastaville kehittyy helposti iho-ongelmia. Iho-ongelmat voivat liittyä esimerkiksi insuliiniresistenssiin, vähentyneeseen verenkiertoon, lääkeallergiaan tai diabeetikkonaisilla yleisiin hiivainfektioihin. Koska iho on ihmisen suurin elin, kannattaa siitä tietysti pitää hyvää huolta. Nimettömillä on tässä aika iso merkitys. Tietysti myös päivän aktiviteetit vaikuttavat vaatevalintoihin ja ehkä omalta osaltani sekä diabeteksen tuomat ”haasteet” että lumilautaopettajaharrastus asettavat tiettyjä vaatimuksia. Pääasia on kuitenkin mukavuus, eli se, että illalla riisuutuessa on yhtä hyvä olla kuin aamulla pukeutuessa oli.
Sain testiin erään yrityksen tarjoamia bambualusvaatteita. Valitsin testiini saumattoman sporttitopin lumilautailupäiviä varten sekä alustopin työpäiviksi. Valikoima oli kattava, joten valinta oli hiukan haastavaa. 🙂 Päädyin kuitenkin omiin tarpeisiini sopiviin, erikseen työ- ja vapaa-aikaan suunnattuihin tuotteisiin.
Molemmat tuotteet on valmistettu saumattomasta bambukankaasta ja myös kuvien perusteella näyttivät kivoilta kokeiltavaksi. Nämä bambualusvaatteet on muuten valmistettu orgaanisesta bambusta, joka on kasvatettu luonnonvaraisissa olosuhteissa ilman torjunta-aineita ja mikä parasta, näissä alusvaatteissa käytetty bambu ei vahingoita pandojen elinympäristöä! 🐼🐼🐼
Paketin avattuani ensimmäinen reaktio oli huvittunut: miten näin pieniin paketteihin on voitu pakata vaatteita! 😂
Kun sain muovipussit revittyä auki, allekirjoitin tuotekuvaukset heti! Tekisi mieli käyttää näitä toppeja kasvopyyhkeinä, sen verran pehmeää kangas todella on!
SPORTTITOPPI, LUMILAUTAILU JA HYPOHIKI:
Urheillessa tulee hiki, check.
Myös hypoissa tuppaa tulla hiki, check.
Urheillessa ja hypoissa tulee sitten tuplahiki, eikö?
Lähdin testaamaan bambutoppia lumilautatunnille. Aika usein opettajan hommaan kuuluu asiakkaiden pystyyn nostaminen, rinnettä ylös ja alas vetäminen tai työntäminen ja välillä kanuunankuulan lailla alasviilettävien, haparoiden laudan päällä horjuvien miniohjusten perässä juokseminen. Ja jos iloisten vesseleiden (ja tietysti niiden vähän vanhempien, sulavasti laudan kanssa rinnettä alas liitävien aikuisoppilaiden) perässä juoksemisen lisäksi työpäivän aikana sokerini laskevat vielä hypohikirajan alle, astuu kuvaan vaatimus alusvaatteen imukyvystä ja sen jälkeen vielä raikkaana pysymisestä. Bambu lupaa olevansa juuri tätä.
Tämän saumattoman bambutopin luvataan olevan ”materiaalia, joka tuntuu mukavan viileältä iholla ja säätelee kosteutta”. Ainakin se tuntui mukavalta päällä ja vaikkei kyseessä olekaan varsinainen urheilutoppi jossa olisi maksimaalisesti tukea, pysyi sekä pumppuni että muutkin topin alle sullottavat…tavarat…hyvin kyydissä lautapäivän aikana.
Kovasta yrityksestä huolimatta en saanut hypohikeä viikonlopun testauksen aikana päälle (…ehkä kuitenkin parempi niin? 😜), mutta sitä tavallista hikeä kyllä pukkasi pintaan. Rapsakka -14 astetta ja sen vaatimat viisi kerrosta housuja ja melkein saman verran paitoja pitivät huolen siitä, että aina sisätiloihin astuttuani tuli jokseenkin kuuma. Siitä huolimatta ei toppi ollut illalla riisuttaessa litimärkä vaan ihan samanlainen kuin aamulla pukeuduttaessa! Kaksi päivää rinteessä samoissa kamoissa meni helposti, eikä sunnuntaina iltapäivälläkään ollut ällöttävä olo.
Jatkossa lupaan yrittää kovemmin hypohiellä testaamista, mutta viikonlopun perusteella en usko senkään olevan ongelma.
BAMBUTOPPI TYÖPÄIVÄÄN:
Entäs sitten mukavat alusvaatteet töissä? Niiden merkityksestä työpäivän aikana ei juuri tule mietittyä, riippumatta siitä millainen päivä oikein on. Välillä istun koko päivän koneen ääressä kotitoimistollani ja toisinaan taas seison näyttelyständillä tai ajan pitkin maita ja mantuja. Harvemmin sitä aamulla miettii mitä vaatteiden alle juuri tänään kaapista kaivaa ja miten se vaikuttaa ihon kuntoon.
Palelen herkästi, siksipä pidän lämpimistä aluskerrastoista. Alustopit, legginsit ja villasukat kuuluvat vaatevalikoimaani lokakuusta huhtikuuhun, eli koko sen ajan, kun kellot näyttävät talviaikaa. Harvassa ovat ne kerrat, kun lähden talvikaudella mihinkään ilman alustoppia t-paidan alla. Ja, toistan ehkä hiukan itseäni, mutta joskus konttorilla vietetyn toimistotyöpäivänkin aikana hypohikiraja tulee vastaan ja olisi ihan kiva, ettei tarvitsisi lähteä kesken kaiken varapaitaostoksille selkä märkänä.
Bambutoppi on kuvauksen mukaan ”maksimaalisen mukava”, ”ylellisen pehmeä” ja ”täydellisesti istuva” sekä tietysti bambu on 3-4 kertaa enemmän puuvillaa imukykyisempi, joten se myös kuivuu nopeammin! Kuvauksen mukaan siis nappivalinta työpäivään (vaikkei siinä nappeja olekaan, ba-dum-tssh!).
Tästä bambutopista en oikein osaa kertoa mitään. Se ei tarkoita, että kokemus tai tuote olisi huono. Itseasiassa, se tarkoittaa sitä, että toppi istui niin napakasti päälle, etten edes huomannut sen olemassaoloa. Aamulla oli sama olo kuin illalla, vaikka tähän testipäivään sitten mahtui sitä hypohikeä. Oikein kaksin kappalein. Pysyin lämpimänä ja raikkaana, ihan niin kuin kuvauksessa väitettiin. Harvoin tulee vastaan vaatetta, jonka olemassaolon voi vaan unohtaa.
SUMMA SUMMARUM
Testaus oli kivaa vaihtelua päivärutiineihini. Tuli mietittyä ihan eri tavalla sitä, mitä siellä kaikkien vaatteiden alla on suoraan ihoa vasten. Ja kun ne vielä tekivät mitä lupasivatkin!
Vaatteet tuskin ratkaisevat sellaisia suuria iho-ongelmia, joita diabetes voi tuoda mukanaan. Mutta sillä, että ihostaan pitää hyvää huolta (eli muistaa kuivata suihkun jälkeen hyvin myös varpaanvälit, muistaa käyttää kosteusvoidetta ja juoda paljon vettä sekä muistaa tarkistaa säännöllisesti ihonsa erilaisten nirhaumien, haavojen tai ihoärsytysten varalta) ja valitsee myös ihoystävällisiä vaatteita myös sinne kerrosten alle, voi ollakin yllättävän suuri merkitys. Ja vielä kun pandojen bambutkin pelastuvat! 🐼🐼🎋🎋
Joten, vielä kerran pojat (tai siis Lumi ja Pyry):
Edit 2.5.2018: poistettu viittaukset ja linkitykset alusvaatteet tarjonneeseen yritykseen heidän peruessaan yksipuolisesti sähköpostitse sovitut jatkoyhteistyökuviot.
Viime kesänä kävin kolmilla treffeillä. Ihan vaan kahvilla, lasillisella ja ulkona kävelemässä. Ennen jokaisia treffejä hermoilin diabeteksestani. Miksi? No kun…
Diabetes on luonnollinen osa minua. Se on niin luonnollinen, etten edes aina huomaa tuovani sitä esiin. En aina huomaa, että suustani pulpahtaa yhkäkkiä muun muassa jotain seuraavista:
”Näytätkö sitä pakettia, katon hiilarit niin tiedän mitä pistän.”
”Me oltiin diabeetikkoporukalla paikassa X ja sitten…”
”Me juteltiin yhden mun kaverin kanssa, ja sillä on ongelma kun se käyttää insuliinia Y ja se kysyi mitä mieltä mä oon kun mulla on pumpussa insuliini Z…”
”Mä kerroin mun diabeteshoitajalle viime vastaanotolla, että…”
Ja ehkä se kaikista selkein vinkki: ”Oota mä mittaan eka mun sokerit” 🤦
Ja jos suustani ei pääsisikään mitään yllä olevista lauseista, voisi jokin mukanani kulkeva asia paljastaa diabetekseni joksenkin nopeasti. Esimerkiksi käsivarteeni tatuoitu 15 cm sana ”diabetic”, paidan alta pullottava sensori tai kanyyli, kauluksesta pursuava letkunpätkä tai se (kyllä, täysin huomaamattani) tapahtuva liike, jolla kaivan koko pumppuni sieltä kaula-aukosta saattaisivat olla asioita, jotka vähintäänkin herättäisivät keskustelua. Tai treffikumppanini järkyttyisi iäksi, sekin on tietysti ihan olemassa oleva mahdollisuus.
Entä sitten, jos onnistunkin tsemppaamaan, tarkkailemaan sanojani joka hetki ja pystyn kuin pystynkin olemaan tuomatta diabetesta esiin? Jos mikään yllä olevista asioista ei näy toiselle millään tavalla? Tuleeko diabetekseni sitten esille treffeilläni? Alla kolme todella tapahtunutta keskustelua, kaikki ensitreffeiltä, jotka eivät (syystä tai toisesta) johtaneet seuraaviin:
– No kuntosalilla käyn ja lumilautailen talvisin ja vaellan kesäisin ja maratonkatselen sarjoja Netflixistä ja sitten oon Diabetesliiton järjestötyössä ollut viimeiset 10 vuotta aktiivisena.
– Ai, onks sulla joku läheinen jolla on diabetes tai muuten tärkeä asia toi?
– Niin, siis, kun mulla on itelläni diabetes.
– Ai, mut siis, miten, kun sä oot kuitenkin noin nuori?
– Mikä toi nappi tossa sun kädessä on?
– No se on tollanen lähetin joka mittaa mun sokereita koko ajan.
– 😲
– Niin, siis, kun mulla on diabetes.
– Okei, joo, mun isälläkin on. Mä oon yrittänyt saada sitä liikkumaan ja syömään terveellisemmin ja kaikkea. Onneks se ei joudu ottamaan vielä muuta ku tabletteja. Mut hyvä kun tapasin sut, sitten kun te tapaatte niin sähän voit kertoa sille kaiken, et miten pitää syödä ja liikkua ja muuta, et pysyy noin hyvässä kunnossa. Niin, sä et varmaan tarvii mitään piikkejä?
Hyvät kanssadiabeetikot, pitääkö tästä olla huolissaan? Pitääkö minun jatkossa piilottaa diabetekseni? Jätänkö kertomatta työpaikastani, jätänkö puolet harrastuksistani pois, keskitynkö treffien aikana pelkkään oman itseni tarkkailuun rennon toiseen tutustumisen sijaan?
Entä jos teen kaiken tämän piilottelun? Olenko enää oma itseni? 🤔 Vai pitääkö elämään ja treffeihin suhtautua näin:
Olen kirjoittanut HbA1c-arvostani blogiini muutamaan otteeseen. Tavoitteenani oli vuonna 2013 ollut laskea arvoni lähelle 7% (53 mmol/mol) rajaa. Se ei ollut koskaan ollut sen alle, yleensä luku oli yli 8%. Keväällä 2014 laboratoriotuloste näytti ilouutisia: 7,9% (63)!
Kesällä 2016 oli taas toinen ääni kellossa (8,5%, 69). Syksyllä 2016 arvo oli taas jälleen laskenut. HbA1c-vuoristorata näytti hurjalta. Ylös, alas, ylös, alas. Mutta sitten skarppasin.
Tammikuussa 6,8% (51), maaliskuussa 7,2% (55), toukokuussa 6,9% (52). Lokakuussa 6,7% (50).
Joku voisi todeta, että HbA1c-arvoni on tai alkaa olla aika hyvä. Mutta mitä tuo ”hyvä HbA1c” oikein tarkoittaa?
Lääkärin näkemys HbA1c:stä
LT, sisätautien erikoislääkäri, diabetologi Markku Saraheimo teki Diabetesseura Plasma ry:n kanssa yhteistyössä luentosarjan diabeteksesta. Yksi näistä luennoista kertoi hoitotasapainosta ja HbA1c-arvoista.
Sama HbA1c% ei olekaan Saraheimon mukaan kaikille sama. On nopeasti sokeroituvia ja sitten on hitaasti sokeroituvia, toisistaan biologialtaan poikkeavia ihmisiä. Tällöin tavoiteltava HbA1c:n raja (esim. 7%) voi yhdellä diabeetikolla tarkoittaa 9mmol/l keskiarvoa kun taas toisella se tarkoittaa 7,0mmol/l (ellei jopa alle!) keskiarvoa. Nämä alemman ka:n omaavat ovat nopeasti sokeroituvia, jolloin jokainen sokerihuippu nostaa HbA1c-arvoa ja tällöin myös lisäsairauksien riski kasvaa melkoisesti.
Oletko sinä nopeasti sokeroituva vai hitaasti sokeroituva?
Saraheimo jatkaa, että tämän vuoksi ei kannata verrata omaa arvoa toisen arvoon ja ajatella, että olenpas huono diabeetikko kun HbA1c-arvoni on paljon paljon korkeampi kuin tuon kaverin arvo. Biologialla on tässä todella suuri merkitys. HbA1c-arvon pysyminen tietyllä tasolla 1, 2, 3 mittausta tai pari vuottakaan ei anna eväitä tulevaisuuden tulkinnalle. Vasta kun arvo pysyy samana 10 vuotta voidaan sen perusteella ennustaa tulevaa.
Mikä on minun tulevaisuudenennusteeni?
Diabeteshoitoni on nyt välineiden osalta hyvässä pisteessä. Saan tarvittavat tarvikkeet, Helsingin kaupunki mahdollistaa minulle jatkuvan sensoroinnin, minulla on pumppu, jonka ennakoivaan pysäytykseen luotan. Hoitotiimini on puolen vuoden kokemuksella osaava ja pystyn myös aktiivisesti tarkastelemaan ja muuttamaan insuliiniannoksiani tarvittaessa.
Minulla on nyt kaikki ulkoiset edellytykset sille, että pystyn pitämään HbA1c-arvoni samassa, ”hyvässä” kohtaa seuraavat 10 vuotta. Nyt vain sisäiset prosessit kuntoon ja tsemppi päälle seuraavaksi vuosikymmeneksi! Kuulostaa niin kovin lohdulliselta.
Sain taas työpaikaltani käteeni nipun liikunta-/kulttuuriseteleitä. Olen hamstrannut niitä valitettavan paljon. Käyttökohteita on ollut, mutten vain ole saanut lähdettyä ja liikuttua. Tai kevättalvella olin kyllä rinteessä niin kuin suunnittelinkin, mutta tein sitten Lapin hiihtokeskukselle muutaman lautaopevuoron jolla lunastin työsuhde-etuna veloituksettomat hissiliput. Ei siis tullut siinäkään käyttöä seteleille.
Nyt kun pistin nipullisen seteleitä Flow-festivaalien lippuihin, pläräsin jäljelle jääneet läpi. Kyllä tälle summalle täytyy jotain käyttöä keksiä, tuumin. Hei, Personal Trainer -palvelut! Nyt jos koskaan olisi varaa pistää itsensä kuntoon ilman kuntokeskusketjujen aiheuttamien ikävien liukuhihnaPT-palvelukokemusten toisintoa.
Lähdinpä sitten siltä seisomalta varailemaan itselleni tutustumisaikaa Helsinkiläiseen PT-studioon. Yhteydenottolomakkeen sairaudet-kohdassa kerroin olevani diabeetikko, vaikka en ihan tiedä millä tavalla se vaikuttaisi kuntosaliharjoitteluun (vaikka mm. American Council of Exercise – ACE antaa erikseen suosituksia ykköstyyppien liikunnasta). Mielenkiinnolla lähdin ottamaan selvää siitä, mitä tapaamisen varannut PT olisi asiasta mieltä.
Pyörittelin mielessäni erinäköisiä aiheita, josta joutuisimme vääntämään:
Liikunta on vaarallista diabeetikolle.
Lajit, joita en voi diabeteksen vuoksi harrastaa.
Kuntosalilaitteet, joiden käytön amerikkalainen valmistaja kieltää diabeetikoilta (vrt. Särkänniemen uusi Hype).
Diabeetikkona jalkani ovat amputoidut tai ne amputoidaan ihan juuri, kannattaa siis treenata vain yläkroppaa.
Ravintosuositukset, joita tietysti autoimmuunisairaana noudatan kirjaimellisesti.
Ravintosuositukset, joita en tietysti autoimmuunisairaana voi noudattaa.
Liikunnan suunnittelu etukäteen, eihän se voi onnistua kun ei koskaan tiedä missä sokerit ovat suunniteltuna liikunta-aikana.
Miten diabeetikko voi ylipäätään elää aktiivista elämää, mitäänhän ei voi koskaan suunnitella etukäteen!
Kaikkihan pitää suunnitella etukäteen ja elää sitten lääkärin luoman minuuttiaikataulun mukaisesti.
Kävelin eilen studiolle.
Diabetes mainittiin koko tapaamisen aikana kerran, minun aloitteestani. Sen jälkeen keskustelimme asiaa.
